maanantai 9. toukokuuta 2016

Cherbourg ja Englannin kanaali


22.4.2016

Cherbourg

Lähtö Brestistä vuorovesilaskelmien mukaan osuisi aamuun klo 5. Tosin tällä kertaa (viime vuodesta oppineena) en suhtautunut kovin vakavasti vuorovesiin. Syy siihen on, että samaan aikaan lähes samalla alueella vedet virtaavat toisiaan vastaan. Virat vaihtavat suuntaa osin pohjan muotojen mukaisesti ja siten samansuuntaista virtaa ei tällä kohtaa Brestin edustalla ole.

Matka oli taas seka-ajoa. Vuoroin purjeella ja koneella. Ainut mikä oli pysyvää, oli kylmyys. Lämpötila ei noussut yli 10 C edes vahinkokäynniksi.


Cherbourg- ah maata jalkojen alla

Olipahan reissu Brestistä Cherbourgiin n. 180 nm. Alkuun näytti menevän hyvin, mutta emme pysyneet virran mukana. Tästä seurasi, että loput 120 nm ajettiin vastavirtaan. Se 6 h odotus virran suunnan muuttumisessa ei auta, koska virrat kulkevat eri paikoissa erisuuntiin jopa samaan aikaan. Pelkästään Guernseystä Cherbourgin eteläkärjen majakalle 28 nm matka kesti 8 h! Virta oli max 7,2 solmua ja päin näköä. Lisäksi matkalla joko ei tuullut yhtään, tai 12 m/s vastaan. 

Tällaista on purjehdus tähän vuodenaikaan.


Ranskan herkkuja

Taas tyypillinen sää
Cherbourgin keskustaa




Sattui olemaan autonäyttely torilla
Huoltotöitä vuorovettä hyväksi käyttäen

Englannin kanavan vuorovedet

On aika tuskaista yrittää purjehtia, tai ajaa edes koneella vastavirtaan. Virta on niin voimakas, ettei suoraan kohti virtaa pääse eteenpäin. On laskettava, että pysyisi sen 6 tunnin jakson aikana myötävirrassa ja vastavirran saisi jotenkin sivuhalssilla.

Virtanuolet ovat vastaisiin suuntiin lähes samassa kohdassa
Guernsey, kyllä kulkee
Seuralaisia
Tyypillinen brittiläinen sää 
Tutka päälle ja menoksi 9 solmua
Ihana pikku visertäjä viihtyi seurassamme
Facebook kommentteja:
Seppo Katajisto Oltiin täällä hengessä mukana. Alderneyn eteläpuolella näytti tosi vaikeelta, mut sit rupes kulkeen.
Markku Laakkonen Kiitos Seppo. Sillä teidän "hengellä" me sitten lopulta päästiinkin perille. Kiitos kun kannustatte ja tuette meitä. Kyllä me Tian kanssa aika hulluja ollaan!!
Seppo Katajisto Niin oottekin, mut niin pitääkin. Kelit jatkossa näyttää aika ok. Pientä venttaa mut aika jees.
Markku Laakkonen Joo, pientä venttaa voi tulla tossa Hollannissa Ijmuidenin kohdilla. 😎





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti