torstai 8. lokakuuta 2015

Hälytys

7.10.2015
Hälytys
Rheyassa on kaksi Ebirb satelliittihälytintä (-poijua), uusi ja vanha. Uusi on hankittu siksi, kun vanhan paristo on mennyt vanhaksi vuonna 2011. Koska kyseessä on etsinnän aiheuttava hälytin, niin hävitin vanhan Ebirbin viemällä sen venetarvikeliikkeeseen Alisios sailingiin. Ottivat sen vastaan ja he hävitävät sen asianmukaisesti. Hyvä näin ja pääsin eroon riskillisestä ongelmajätteestä.
Noin 40 min siitä kun poistuin Alisiosin kaupasta Suomen rajavartiolaitokselta soitettiin kännykkään ja kysyttiin Rheya-aluksen sijaintia, hädän laatua ja miehistön määrää. Kerroin tilanteen, että olen luovuttanut vanhan ebirbin luotettavasti hävitettäväksi ja kaikki on kunnossa. Soittaja kuulosti helpottuneelta ja ymmärsi tilanteeni. Toisti vielä, että olin luovuttanut ebirbin venetarvikeliikkeeseen hävitettäväksi. Asia tuli selvitetyksi.
Hyvää tässä on se, että 4 vuotta sitten vaihdettavaksi määrätty akku / paristo vielä toimi. Suomen rajavartiolaitoksen hälytysjärjestelmä varmistaa vielä hälytyksen laadun ennen suuretsintää.
Huonoa on se, että todellakaan Espanjalaisiin ei ole luottaminen. Olen varsin kyllästynyt heiltä toistuvasti saatuihin lupauksiin, jotka poikkeuksetta ovat pettäneet. 
Niin kuin Matti aikaisemmin jo sanoi, tule pois niin taidan tosiaan tullakin.

Ebirb-poiju jonka paristo vanheni vuonna 2011. Poistettu käytöstä. 
Uusi Ebirb-poiju

Ei toiminut purjeiden ostojen aikataulut eikä muutkaan korjaukset.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti