keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Jäinkö koukkuun

21.9.2015

Jäinkö koukkuun?
Reilun vuoden sain joka aamu Tian tekemiä smootieita. Aina ne oli herklullisia ja raikkaita. Vain joskus ne oli aika erikoisia mutta kaikki aina join.
Nyt kun olen yksin ja en ole saanut mitään aamudrinkkejä niin kaipaan niitä hirveästi. Siis ihan hirvesti jopa niitä "kokeiluerikoisia". Niinpä tuumasta toimeen.
Rinkalla hedelmäkauppaan ja kaapista Huromin mylly esille.
Voin kuulkaa kertoa, että aamut alkaa pikkasen erilailla kun taas saa näitä juomia. Muutamasta hedelmästä tulee litra juotavaa / lusikoitavaa, miten paksua haluaa tehdä. Koneessa on säätö.
On muuten helppo tehdä ja tiskiin menee 2 minuttia. Roippeita ei tule nimeksikään kun teen paksuja juttuja. 
En vaihtaisi enää aamuihin ilman smootieta, vaikka omatekemiin. Jäin koukkuun.



  • Tiina HahtovirtaTapio HäröNina Tammilehto ja 8 muuta tykkäävät tästä.
  • Kommentit
      • Raine Pöyry Litra maito tai mehupurkki, leikkaa purkin yläosa pois, 
        2dl maitoa tai mehu, pilko yksi banaani sekaan, paloittele mansikoita 2dl sekaan, oman mieltymyksen mukaa muita hedelmiä ja riittävästi nestettä. 
        Sauvasekoittimella juomaksi. 

        Tiskimäärä vähäinen, kokeilemalla löytyy oma sekoitus.

      • Markku Laakkonen Se on Raine totta. On monta tapaa päästä samaan päämäärään... Minä en lisää mitään nestettä vaan kaikki on sitä itteään. Toisinaan Tia on vielä tehnyt roippeista leivän niin vielä paranee. Ei tule mitään jätettä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti