torstai 8. syyskuuta 2016

Muxia ja Muros

MUXIA
La Coruna - Muxia 46,4 nm

YÖPARKKI

Ajeltuamme koneella La Corunasta sumussa ja pläkässä viihdytimme itseämme lukemalla ja tekemällä Sudokuja. Tämä oli parasta viihdettä, kun maisemien katselusta ei tullut mitään. Muutaman kerran hälyt piippaili ja silloin piti nousta katsomaan mitähän oli tulossa. Se oli turhaa, kun ei nähnyt mitään. Karttaplotterin mukaan vastaantuleva laiva ajaa mailin päästä ohi, niin pidetään oma kurssimme ja vauhtimme.

Pikku hiljaa sää kirkastui.Aurinko tosin oli säästeliäällä päällä eikä näyttäytynyt. Ei se mitään. Sudokuja voi tehdä ilman kirkasta häikäisyäkin.

Ilta alkoi hämärtää ja päätimme mennä meille uuteen satamaan yöksi. Satamaksi valikoitui Muxia, koska se ei tee lenkkiä huomista jatkoa ajatellen. Lisäksi olimme ankkuroineet sataman viereisellä rannalla vuonna 2014, joten halusimme nyt nähdä sataman.

Satama oli melko uusi. Lisäksemme oli kaksi muuta turistia veneillään. Laituirit oli hyvät, mutta sosiaalitilat hyvinkin vaatimattomat parkkipaikalla olevan ravintolan yhteydessä. Tuntui, että tämä satama on rakennettu hieman "hätäisesti", koska päivittäistoimet, esim. netti ei yllä veneeseen ja erillistä nettihuonetta ei ole. Pistokkeet ovat vain "isoa"-kokoa, vesiletkut tulee olla omat, jne.
Pidän satamaa kalliina, 29,90€ ja kuitteja ei kirjoitella.

Kylä on hieno niinkuin muutkin Espanjan riaksien pikkuiset kalastajakylät ovat.

Muxia

Paikallista aamiaista. Churroja sekä cafe con leche




MUROS

Matka jatkui Muxiasta pienen aamupäiväkävelyn ja kahvin jälkeen kiireettä ja rauhallisesti. Sää oli kirkas ja siitä nautimmekin sitten tuijottamalla merta keskeytyksettä. Iltäpäivän aikana tapasimme yhden veneen, joka ajoi ohitsemme meitä nopeampana. Se oli Lagoon 55;  ei ihme, jos se meni kahdella koneella ajaen ohi. Perästä nousi pienet vanat kun sen potkurit haukkoivat toisinaan ilmaa.

Iltapäivä meni siinä itsekseen. Löysimme kartasta mielenkiintoisen Muroksen sataman Muroksen lahden pohjukasta. Päätimme mennä sinne.

Valinta oli hyvä. Satama on suojaisa ja sieltä löytyvät kaikki palvelut. Harbourmaster tuli vastaan kun olimme saaneet veneen kiinnitettyä. Hän kysyi, olimmeko kutsuneet häntä whf -kanavalla 9. No emme olleet ja olimme siitä pahoillamme.
Mies paljastui oikein vitsiniekaksi. Kysyin, siirrämmekö veneen hänen osoittamaansa paikkaan ja vastaus oli, että hän ei vielä tiedä uutta paikkaa, eikä sitä siirrämmekö (siis haluammeko me siirtää) me veneemme. Hän ei pysty nyt ajattelemaan, kun tuli kolme venettä samaan aikaan eikä kukaan kutsunut häntä radiolla. Nyt on pakka sekaisin ja tuli stressi ja kiire. Mies puhui hyvää englantia ja kaikki muodollisuudet sujuivat helposti. Täytimme ruotsalaismiehen kanssa samaan aikaan papereita ja HB oli seota kummasta veneestä on kysymys. Lopulta saimme kaikki kohdat täytettyä ja olin allekirjoitusta vaille valmis. Sanoin ruotsalasimiehelle ja HB:lle, että "allekirjoittamalla tämän paperin olemme vapaat". Silloin HB räjähti nauramaan ja pyysi vaimojamme pantiksi. 

Mitään kiirettä ei ilmennyt, koska HB esitteli noin 1/2 tuntia tiloja, jotka sisältyvät satamamaksuun. Oli erillinen nettihuone, pesuhuone, lukusali (-huone) jossa WC miehille! Lisäksi terassi kalusteineen on käytössä. Alkoholia ei tarjoilla, mutta omat pullot sallitaan. Klo 23 ovet menevät kiinni, mutta saimme omat avaimet. 

Tämä paikka on hyvä. Hinta 25,90€ /vrk ei aja meitä pois täältä. Kauppa on hyvin varustettu ja ihan vieressä. Kylä on vanha ja kaunis. Mikäs täällä kun on kirkas sää.

Muuten meillä kävi tulli toista kertaa koputtelemassa. La Corunassa täytettiin ulkokannella paperit. Nyt esitin heti alkuun Corunan tullaustodistuksen ja passit. Tullaajat poistuivat samantien Rheyasta ja toivottivat mukavaa päivän jatkoa. 

Puerto de Muros
Kuvia matkalta. Kiva katsella kun näkee


Muroksen lahti (Ria de Muros e Noia)
Puero de Muros

Kalaa tulossa
Missä kalaa siellä kulkukissoja

Paikallinen hautausmaa.Uurnia ei upoteta maahan.
Alakerrassa asutaan. Seuraava kerros rakennetaan kun se on ensin myyty. Siihen saakka saa olla näin.

Kävelykatuja
Kylän toinen puoli

Muroksen loisto antaa valkoista valoa.

Alaveden aikaan on lokeilla "buffet- kattaus"
Vielä keskustan portaita
Mielenkiintoisesti ajettu. Miten onnistuu pimeässä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti