sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Cascais - Leixoes

5-6.3.17
Cascais- Leixoes
163 nm

CASCAIS
Pyysimme suomalaispariskunnan kylään iltapäivällä kun olimme ensin käyneet kaupassa ja huoltaneet veneen seuraavaa legiä varten. Tapio ja Kaisu saapuivatkin hyvillä mielin iltapäiväkahville. Kuulimme, että he olivat kiertäneet maapallon omalla veneellään 90-luvun alussa. Tästä innostuneena kyselin kaikkea mahdollista ja vuoroin he vastasivat kaikkiin kysymyksiimme. Jutustelun päättyessä huomasimme, että aika oli vierähtänyt huomaamattamme jo myöhäisillan vaiheille. Kivaa oli.
Tällä veneellä on purjehdittu maapallon ympäri.

Seuraavan legin ylitavoite on La Coruna ja hyvä tavoite Porto. Perjantaihin asti pitäisi pystyä purjehtimaan jos ei huomio isoja vasta-aaltoja sekä sadekuuroja. Merkintöjä lokista:

5.3.17
klo 8.15 Startti. Tuuli tyyntymässä, tihkusadetta.
klo 10.15 Ilkeää aallokkoa. Tia huonovointinen. Vaihdeltu jatkuvasti purjeille / koneajolle.

Tämä legi oli niin vastenmielinen ja hankala, että päätimme jäädä Portoon. Soitimme sinne ja ilmoittivat, että satama on suljettu kovan merenkäynnin vuoksi. Menkää Leixoesiin. Vaihtoehdot olivat siis tässä; kurssi Leixoesiin.

Keikuttaa
Kohta sataa
Saavuimme Leixoesiin klo 13.40 ja kohtasimme Tapion ja Kaisun veneineen satamassa. Ihmettelin, että miten he olivat näin paljon edellämme kun meillä on nopea vene ja heillä enemmän perinnepursi. Kysyin asiaa ja he olivat tulleet koko matkan koneella purjeiden avustamana. Me oltiin tietenkin kryssitty vastatuuleen ja siten jääty heidän jälkeensä. Toki oli meilläkin ajoittain kone päällä. Tapio oli hyvillään; ensi kertaa he olivat nopeampia kuin urheilulliseksi mielletty Fingulf.

Pian kiinnittymisemme jälkeen suomalaismies tuli luoksemme. Hän esitteli itsensä Jarkoksi. Hetken mietin ja kysyin olisiko hänen sukunimensä ..X. Kyllä oli. Aika hauskasti. Emme olleet koskaan tavanneet, mutta olimme olleet Facebookissa juttusilla ja jakaneet tietoja mm. satamapaikoista. Hän ei heti tunnistanut meitä, koska emme olleet Rheyalla liikkeellä.

RAYMARINE HUOLTO
Sain samalle illalle Raymarinen huoltomiehen veneellemme. Autopilotti avattiin ja hihna tulee uusia. Ongelma on löytää vastaava uusi hihna. Mahdollisesti sellaisen voi löytää Lissabonista. Hän lupasi tulla huomenna illalla uudelleen. Luotin hänen sanaansa.

Lähdimme vielä illalla huoltomiehen jälkeen Jarkon kanssa päivälliselle paikalliseen lähiravintolaan. Aika näyttää tuleeko pilotti kuntoon.


 


Iltaa Leixoesissa









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti