lauantai 11. maaliskuuta 2017

Syksyä Almerimarissa

16-26.11.17

ALMERIMAR

Palattiin autolenkiltä Granadasta Sierra Nevadan kautta takaisin veneellemme. Sää on edelleen poikkeuksellisen lämmin. Kävin tarkastamassa Rheyan pohjan talvisäilytystä varten. Koska sinkit olivat irronneet tai kuluneet pois aiheuttaa se veneen noston. Ja nyt jos Rheya nostetaan ylös, niin on se joka tapauksessa nostettava keväällä uudelleen pohjan pesua varten. Siispä neuvottelemaan satamatoimistoon telakkapaikasta. Se järjestyi helposti kun maksaa paikan etukäteen.


Kuva otettu videon pysäytyskuvasta. Toinen sinkki on kokonaan poissa.
Saimme oululaisia purjehtijoita vieraaksemme. Tellu II oli tullut aikaisemmin Välimerelle ja ensi kevään ja kesän aikana heillä on tarkoitus purjehtia takaisin Ouluun. Aikataulumme ei osu heidän kanssaan yhteen, joten toivotimme heille suotuisia ja leppoisia tuulia.

SYYSMYRSKY

Tuulet saapuvat joka syksy. Nyt saimme kokea sen oikein paikan päällä. Suojaisassa satama-altaassakin tuuli yli 20 m/s ja vettä, sitä vettä tuli vaakasuoraan sataen. Mikäs hätä meillä. Onhan meillä purjevene. Ajoradalle kertyneet vedet tulvivat yli reunakiveyksen kuljettaen kaikenlaista roskaa mereen. Sähköt toimivat ja Rheyassa oli mukavat 24°C sisällä.

Tuulee reilusti


"kesäterassi" on ihan märkä.

Sade loppui ja tuuli jäi



Almerimarin golf-kenttä

Nyt hyvästi jää, oi Rheya. Keväisiin tapaamisiin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti